Bändin basisti tarvitsi heti alkuun kirjurin…selittänee ”hän”-persoonaprominiimit, vai mitä ne nyt oli?
Leppälän Kari, tuttujen kesken Kartsa, syntyi Soinin päivänä vuonna 1963.
Musiikki astui kuvaan jo yläasteella, tarkalleen vuonna 1977. Kartsa oli roudarin hommissa, kun esiintyvällä bändillä oli pulaa basistista. Heitettiin sen ajan markkaa ja klaavalla Kartsa pääsi kehiin. Kaakkomäen Ari talutti teinipojan yläparrelle ja opetti bassosta kolme sointua. Näillä eväillä lavalle soittamaan Proud Mary. Kokoonpanossa oli tuolloin Leppälän Veli-Matti, Timo Vuorela, Jaska Sihvo ja Anssi Nykänen. Tämä porukka jatkoi soitantaa vajaan parin vuoden ajan kunnes lätkä vei basistin mukanaan aina SM-tasolle asti. Aivan, uskokaa tai älkää, lahjojakin tältä mieheltä löytyi tuohon aikaan.
Väliajalla kahvia ja pullaa.
Vuonna 1990 alkoi vanha kööri kerätä uudestaan porukkaa soittelemaan teinivuosien mielimusaa. Oman bassonkin Kartsa sai saman vuoden jouluna. Haapamäen yhteiskoululla rämpyteltiin monet kerrat ja siskon häissä v.1991 oli pitkästä aikaa taas näytön paikka. Mukana olivat velipoika ja tämän vaimo Jaana (koskettimet), Vuorelan Timo, Rajalan Pete (rummut) sekä haitarimusasta vastasi Häkkisen Ami.
Bisnestäkin tämä ihmemies on tehnyt. Ensimmäisen kunnon bassoämyrin Kartsa osti 6000 mk:lla ja myi viikon käytön jälkeen 3000 mk:lla...Se niistä lahjoista sitten…
Vuonna 1993 bassonkielet alkoivat Rämpläreiden uuden kokoonpanon myötä soida vähän ahkerammin. Riskiryhmään Kartsa joutui vähän kuin vahingossa. Tuolloin elettiin vuotta 1998 kun Nurmelan Reijo ”Reti” tuli edesmenneen Saluunan vessan oven edessä vastaan. Keskustelu oli lyhyt, mutta ytimekäs:
- ”Omistitkos sä bassokamat?”
- ”No…joo.”
- ”Hyvä, kahden viikon päästä on sit treenit.”
- ”???...”
Tuosta keskustelusta meni se kaksi viikkoa, Kartsa oli jo koko asian unohtanut, kun vieras auto yllättäen kaartoi pihamaalle ja Reti huusi ikkunasta: ”Treeneihin!”. Eihän siinä auttanut kuin pakata kamat matkaan ja mennä paikalle. Treenituvassa odottelivat Pienimäen Kari ja Hanni. Nuotteja iskettiin saman tien nenän eteen. Tangoa. Mitä v**tua? Eikun tapailemaan sointuja ja niinhän se alkuun meni, että mies oli pihalla kuin lumiukko. Retin valmentamalla kahden viikon tehokuurilla saatiin kelpo basisti aikaiseksi, A:t ja E:t löytyivät ja Riskiryhmän keikalle Kintaudelle. Suorituksesta ei muistikuvia, mutta paikalla olivat Kasken Jussi, Justu, Reti ja Hanni.
Riskiryhmässä on porukka vaihtunut vuosien varrella tiuhaan, mutta Hannin ja Justun lisäksi Kartsa se vaan on ja pysyy. Ja tuskin yleisö haluaakaan, että tämä hikisinko keksii muuta tekemistä. Tämä on juuri sitä parasta meininkiä mitä olla voi!
Tulkaahan keikoille pitämään hauskaa, tämä bändi sen taidon ainakin osaa ja se näkyy myös!
Eikä tämä ole mitään ilman perinteistä basistivitsiä: Miten saa basistin epätoivoiseksi?- Laita yksi kieli epävireeseen, äläkä kerro mikä.
Sellanen. Nyt tämä lähtee syömään. Moro!
Kirjurina: Jenni Vuorela